Etsi
  • Antti Kaarlela

Kuuntele!

On vähintään kahdenlaisia ihmisiä – toiset suunnitelevat asioiden tekemistä ja toiset tekevät asioita. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?




Ensimmäiseksi lienee parasta laittaa tekstiin disclaimeri - vastuun vapautus. Tämän tekstin tarkoituksena ei missään tapauksessa ole aliarvioida hyvän suunnittelun merkitystä liiketoiminnassa tai elämässä. Päinvastoin olen sitä mieltä, että hyvä suunnitelma voi kantaa hyvinkin pitkälle. Liian usein suunnitelmat kuitenkin jäävät suunnitelmiksi ja teot jäävät toteutumatta. Hyvä suunnitelma ei siis itsessään riitä vielä mihinkään vaan suunnitelma vaatii aina toteutuakseen tekoja. Maali purkissa ei koristele taloa ilman maalipensseliin tarttumista. Ilman tekoja Mona Lisa olisi jäänyt pelkäksi unikuvaksi.


“Ilman tekoja Mona Lisa olisi jäänyt pelkäksi unikuvaksi.”

Jos olet suunnitellut itsellesi suuren tulevaisuuden, se on loistavaa! Onnitteluni siitä. Viimeistään nyt on aika astua matkaan ja lähteä taivaltamaan kohti sitä loistavaa kuvaa, joka sinua jossain unelmissasi odottaa. Tekeminen on nimittäin taito, samoin toimeen tarttuminen.


Jos siis aiot eteenpäin, ota ensimmäinen askel. Esiintymisen suhteen ensimmäinen askel on usein se hankalin. Suun avaaminen yleisön edessä voi olla hyvinkin pelottava ajatus. Ensimmäinen kommentti jännittää helposti. Jos tilanne on tämä muutama yllättävänkin pieni keino voi auttaa.


Ensimmäiseksi: keskity kuuntelemiseen. Kuulostaa hölmöltä, eikö totta? Keskustelun tärkein osa on kuitenkin kuunteleminen. Jos haluat vaikuttaa toiseen ihmiseen on sinun kuunneltava hänen argumenttinsa ja vaikutettava niihin. Jos pelkäät ettet tiedä mitä sanoa, on parasta kuunnella mitä toinen sanoo, sillä keskustelun avaimet ovat hänen puheessaan. Jos haluat myydä jotain keskustelukumppanillesi, kuuntele tarkoin mistä hän puhuu. Vain sillä tavoin voit tietää mitä hän tarvitsee, mistä hän pitää, mikä häntä kiinnostaa – ja mitä hän on valmis ostamaan.

“Jos haluat myydä jotain keskustelukumppanillesi, kuuntele tarkoin mistä hän puhuu.”

Kuuntelemisen taito on taidoista tärkein. Koulumaailma on opettanut monet meistä nykyisin työelämässä olevista passiivisiksi kuuntelijoiksi, mutta kun kykenet kuuntelemaan, kiinnostumaan ja muuttamaan kiinnostuksen aiheesi keskusteluksi olet jo pitkällä omien ajatustesi myynnissä. Ota siis hetki aikaa itsellesi heti tänään ja kysy joltain tuntemattomalta lounaalla mitä hänelle kuuluu. Opettele kiinnostumaan toisen asioista ohi oman napasi heittäydy keskusteluun. Yllättävän usein näissä pienissä keskusteluissa voi piillä merkittävän tulevaisuuden siemen.


0 katselukertaa